Yhdeksän päivää seuraavaan psykologiaikaan. Ja psykiatriaikaan, se on samana päivänä, kammottavaa. Huvittaa hirveästi mennä sinne uusimaan reseptiä kun en ole ottanut lääkkeitäni viikkoihin.
Isä haki tänään apteekista minulle uuden pakkauksen koska äidin laskujen mukaan niiden pitäisi jo olla loppumaisillaan. Edellinenkin pakkaus on melkein täynnä, en ole syönyt ensimmäisestä liuskasta kuin kolme tai neljä nappia. Enkä syö vastaisuudessakaan. Hyvinhän minä olen pärjännyt ilmankin, eikö? Eikö minulla tosiaan mene ihan hyvin? Olen ihan terve ja niin.
Kuinka sellaiset pienet valkoiset pillerit voi pelottaa ketään näin paljon, en tajua. En edes tiedä mikä niissä pelottaa. Ne on vain niin kuvottavia. Valheellisia. Saastaisia.