Fakta: Musen Map of the Problematique on vitun upea (when will this loneliness be over, loneliness be over). Koko Black Holes and Revelations on vitun upea. Koko Muse on vitun upea.

Purskahdin äsken itkuun kun näin jollain ihan satunnaisella nettisivulla jonkin ihan satunnaisen mainoksen, jossa sattui lukemaan Tiedätkö kuinka pitkä matka on Lappeenrannasta Ouluun? En tiedä eikä kiinnosta, en tunne ketään Oulusta enkä ole koskaan käynyt (mutta muuttaisin sinne kyllä mielelläni, mikä tahansa olisi parempi kuin nykyinen kotikaupunkini). Aloin vain heti ajatella välimatkoja kun näin sen mainoksen. Välimatkat itkettää, varsinkin välimatka minä-lintutyttö. Parisataa kilometriä. Haluaisin sen tänne, haluaisin sen vähän käheän äänen ja pehmeät kädet ja koivushampoolle tuoksuvat niskahiukset. Kaipaan sitä. (Ainakin silloin kun olen yksinäinen ja kaipaan kuhertelua ja kehräämistä ja kiehnäystä.)

Ja sitten toisaalta. Kun on vielä se yksi toinenkin tyttö. Kitaristityttö. Joka irc-gallerian tietojen perusteella seurustelee (säälittävää stalkkausta joo), ja johon en ole enää muutamaan kuukauteen ollut ihastunut, en varmasti. Vaikka ajattelenkin sitä aina vähän niinkuin jatkuvasti, mutta ei kai sitä lasketa koska ajattelen muitakin ihmisiä! Kuten vaikka lintutyttöä. Johon olen ihastunut (...koska se asuu turvallisesti parinsadan kilometrin päässä, ja koska sen kanssa ei siksi tarvitse aloittaa suurta ja pelottavan aikuismaista suhdetta. Olen 18, en halua mitään suhteita. Okei, haluan jonkun joka rakastaa minua kuin hullu puuroa, haluan herätä vierestä ja haluan suudella ja haluan pitää kädestä ja haluan naida, haluan kaiken kaiken kaiken, mutku ähs. Seurustelu on iso ja pelottava juttu. En ole koskaan seurustellut.)

(En sitten sanonut tätä ääneen, mutta toivottavasti kitaristityttö seurustelee edes toisen tytön kanssa. En voi olla niin idiootti että olen taas ihastunut heteroon.)