En saanut unta ennen aamuneljää. Loppuyönä seuraa pitivät painajaiset, tietysti, alan jo tottua. Päässä pyörii Tori Amosin Winter, lääkkeet ja huominen psykologikäynti, aamukahdeksalta tietysti. Pelottaa puhua sille naiselle totta, en halua että se mainitsee taas osaston. En tiedä millä tämä paranee, en tiedä haluanko edes parantua.

Yksinäisyys. Haluan ihmisen. Haluan jonkun maailman tärkeimmän, jonkun jolle olisin itse maailman tärkein. Jonkun niin rakkaan että se tekee kipeää. Haluan kyyneliä verta mustelmia kipua kipua kipua, mitä tahansa kunhan se tuntuu, mitä tahansa muuta kuin tätä kuollutta kudosta joka täyttää minut sisältäpäin. Olen miettinyt paljon lintutyttöä. Se taitaa oikeasti olla rakastunut minuun, ja kyllä minäkin sitä kohtaan jotain tunnen - jotain hattaraista, en voi olla ajattelematta sitä aina kun näen suutelevan parin tai onnellisia ihmisiä. En vain tiedä olisinko tarpeeksi hyvä sille, en halua tuottaa pettymystä.