Tori Amos itkettää, täydellinen nainen, miten kukaan niin rikkinäinen voi kuitenkin olla niin vahva?

Mummo on kuulemma huolissaan minusta. Inhottaa että äiti on mennyt kertomaan sukulaisille masennuksestani, onhan se tietysti ihan liikuttavaa että ne huolehtivat, mutta myös aika ärsyttävää. Tuntuu siltä että nyt minulla olisi velvollisuus lohduttaa niitä. Jokainen puolituttu kaverikin haluaa olla se olkapää jota vasten voin itkeä ja purkautua, eikä kukaan niistä tee sitä siksi että ne välittäisivät minusta, vaan siksi että tuntisivat itsensä tärkeämmiksi. En minä halua puhua kenellekään muulle kuin psykologilleni. Se on minun kallio ja majakka ja oljenkorsi ja kaikki muut kliseet, tässä sekamelskassa se on ainoa joka käy yhtään järkeen.

Olen koko viikon suunnitellut itsemurhaani ja vaikuttanut ulospäin niin saakelin iloiselta ja hyvinvoivalta. Nämä kulissit pysyvät pystyssä vaikka mikä olisi. Jos toteutan suunnitelmani, jos löydän rohkeutta, se tulee olemaan niin salama kirkkaalta taivaalta kaikille muille paitsi psykologilleni. Tai no, ehkä vähän sillekin.